
Aloita hauska ja reipas urheiluharrastus jollapurjehduksen parissa! Sailing Team Oulu tarjoaa lapsille ja nuorille valmennusta purjehduksen perusteista aina kilpaurheilutasolle saakka. Jollapurjehdus on yhteisöllinen yksilölaji; jollapurjehtija toimii veneessään itsenäisesti, mutta harjoittelee yhdessä muiden kanssa. Myös kisareissuille on mukava lähteä yhdessä muiden kanssa!
Junioripurjehtijoilla kausi alkaa jollien keväthuollolla jäiden lähdettyä toukokuussa. Kausi päättyy perinteiseen valopurjehdukseen ja jollien talviteloille laittoon syyskuun lopulla.
Kesäkaudella harjoitellaan säännöllisissä viikkotreeneissä. STO järjestää kauden aikana myös useampia kilpailuja kevytveneluokille. Lisäksi järjestetään matalan kynnyksen harjoittelukilpailuja. Junioripurjehtijoilla on myös mahdollisuus osallistua kansallisiin kadetti- ja ranking -kilpailuihin sekä kansallisiin ja kansainvälisiin arvokisoihin.
Valmennusryhmät
Sailing Team Oulu järjestää purjehdusvalmennusta eritasoisille junioripurjehtijoille.
Optimistijollat
Optimistijolla, optari, on juniorikevytvene, jolla voi purjehtia noin 7-8-vuotiaasta aina 15-vuotiaaksi saakka tai kunnes purjehtija alkaa saavuttaa noin 50 kilon painon.
Optaripurjehtijat treenaavat kaksi kertaa viikossa. Jokainen purjehtija voi tarvittaessa vuokrata käyttöönsä oman nimikkojollan. Purjehtija sitoutuu pitämään huolta omasta nimikkojollastaan ja oppii näin myös välineiden huoltoa sekä kunnossapitoa. Ryhmän mukana harjoitellessaan purjehtija oppii purjehtimaan vesillä itsenäisesti.
Zoom8
Zoom8-jolla soveltuu erityisesti yli 50-kiloiselle purjehtijalle ensiveneeksi tai optarista seuraavaan luokkaan siirtyvälle juniorille.
Zoomarit treenaavat kaksi kertaa viikossa. Jokainen purjehtija voi tarvittaessa vuokrata käyttöönsä oman nimikkojollan. Purjehtija sitoutuu pitämään huolta omasta nimikkojollastaan ja oppii näin myös välineiden huoltoa sekä kunnossapitoa. Ryhmän mukana harjoitellessaan purjehtija oppii purjehtimaan vesillä itsenäisesti.
E-jollat
E-jolla soveltuu optarista tai zoomista seuraavaan luokkaan siirtyvälle purjehtijalle. Sopiva purjehtijan paino e-jollaluokassa on 50 kilosta aina 80 kiloon asti.
E-jollapurjehtijat treenaavat usemman kerran viikossa. STO:n emoseuroilla ei ole omia e-jollia vuokrattavaksi.
ILCA-luokat
ILCA-luokat (ent. Laser) ovat suosittu kilpailuluokkia.
STO:n emoseuroilla ei ole omia ILCA-jollia vuokrattavaksi.
Tukikohta
Tukikohtana toimii Toppilansalmen vesiliikuntakeskus osoitteessa Merivirrantie 17.
Jäsenyys
Jokaisen jollapurjehtijan tulee kuulua johonkin STO:n emoseuroista (Oulun Purjehdusseura, Oulun Merenkävijät, Oulun Työväen Pursiseura). Lisätietoja antaa valmentaja Aurora Okkonen, okkonen.aurora(at)gmail.com
